fiilis-alasivu1170613264.jpg
 
  • Suomeksi
  • In English

Tapahtumat

Eput - elokuva

06.12.2016 klo 16:00 – klo 17:30

Eput - elokuva


Itsenäisyyspäivänä 6.12. mennään yhdessä elokuviin katsomaa Eput elokuvaa Forssan Elävienkuvoen Teatterille (Keskuskatu 1, Forssa).  Elokuva alkaa klo 16:00. Liput 9 €/hlö. 

Legendaarinen, Suomen suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Eppu Normaali, viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlaansa. Juhlavuosi on täynnä tapahtumia ja se huipentuu omaan elokuvaan. EPUT-elokuva saa ensi-iltansa loppuvuonna 2016. Elokuvan tuottaa Aito Media ja levittää SF Studios.

Liki kaksi miljoonaa levyä myynyt suomirockin jättiläinen Eppu Normaali viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhlavuottaan. Juhlavuoden kunniaksi bändi esiintyy elokuussa Tampereen Ratinan Stadionilla mittavassa konsertissa, soittaen yhdessä Tampere Filharmonian kanssa. Juhlavuoteen kuuluu myös oma valokuvanäyttely, uusi kirja ja nyt myös oma elokuva.

"On etuoikeus olla sellaisessa asemassa kaikkien näiden vuosien jälkeen, että meistä toteutetaan elokuva. On kiinnostavaa nähdä ulkopuolisen silmin, että mistä tässä hommassa on oikein kyse. On myös hyvä, että joskus tulee ikuistettua jo melkein unohtuneet tapahtumat ja tarinat. Onneksi ihan kaikkea ei muista, muutoin ei uskaltaisi tulla ensi-iltaan", kommentoi Martti Syrjä.


 

Viimeisin Kätevä -lehti

Kätevä -lehti on kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä yhdistyksen jäsen- ja sidosryhmälehti. Lehti jaetaan veloituksetta Lounais-Hämeen yrityksiin ja sen painosmäärä on 900 kpl.

Kätevä -lehden mediakortti (pdf) »
Aiemmat numerot »